Kanadalaiset hakevat oppia itäsuomalaisesta bioenergiaosaamisesta
Itä-Suomi on bioenergian johtavia tuottajia ja käyttäjiä koko Euroopan Unionin alueella. Etelä-Savo on poikkeuksellinen maakunta koko Suomessa sillä se torjuu ilmastonmuutosta enemmän kuin aiheuttaa sitä. Vuonna 2005 maakunnan metsät nielivät lähes kolminkertaisesti maakunnassa syntyneen hiilidioksidin määrän. Korkeatasoinen ja monipuolinen osaaminen kiinnostaa myös ulkomaalaisia toimijoita.
![]() |
| MHG Systemsin järjestämällä maastokäynnillä BioEsmen Hannu Honkanen esitelmöi itäsuomalaisesta bioenergiabisneksestä |
Toukokuussa Itä-Suomesta bioenergiaoppeja hakee kaksi kanadalaisista puu- ja energia-alan asiantuntijoista, yrittäjistä ja viranomaisista koostuvaa ryhmää.
Kanada panostaa voimakkaasti uusiutuvaan energiaan. Maalla on valtavat puuenergiavarannot, mutta bioenergian hyödyntäjänä se vastaa ottaa ensi askeleita. Alan tietotaitoa kaivataan lisää. Kanadalaiset tulevat tutustumaan Itä-Suomesta löytyvien bioenergian tuottajien lisäksi alan vahvaan koulutukseen, tuotekehitykseen ja tutkimukseen.
Oppia laaja-alaisesti
Ensimmäinen ryhmä, Kanadan bioenergiajärjestön 40 edustajaa, vierailee Suomessa 11–15.5. Toinen ryhmä saapuu maahan toukokuun lopussa. Vierailu alkaa Mikkelin Ammattikorkeakoulun järjestämällä vuorokauden mittaisella intensiivikurssilla uudenaikaisesta kaukolämpöteknologiasta. Ammattikorkeakoulu on jo vuosia järjestänyt kaukolämpökoulutuksia suomalaisille ja ulkomaalaisille yrityksille.
Järjestelyissä on vahvasti mukana Etelä-Savon Energiatoimisto, joka on vaikuttanut vuosittain kymmenien öljylämmityskohteiden vaihtamiseksi puuenergialle. Etelä-Savossa uusiutuvan energian osaamisen vienninedistämistä osana itäsuomalaista yhteistyötä koordinoi Etelä-Savon Energiatoimisto.
Eteläsavolaista tietotekniikkaa Pohjois-Amerikkaan
Koulutuspäivän järjestelyissä on mukana mikkeliläinen MHG Systems Oy, joka tarjoaa bioenergia-alalle kokonaisvaltaisia toiminnanohjausjärjestelmiä, jotka mahdollistavat kustannusten tarkemman seurannan sekä toimitusketjujen ja biomassojen reaaliaikaisen ohjauksen. MHG Systems laajenee voimakkaasti kansainvälisille markkinoille ja on vastikään solminut agentuurisopimuksen Pennsylvaniassa toimivan yhdysvaltalaisen yrityksen kanssa vahvistamaan Pohjois-Amerikan myyntiä.
Kanadalaisten loppuviikko
Loppuviikko käytetään Varkaudessa, Pohjois-Karjalassa, jossa kanadalaisille esitellään metsäenergian raaka-ainetuotantoa, korjuuta, käsittelyä ja kuljetusta sekä energiantuotantoa. Vieraat myös tutustuvat biomassan hyödyntämiseen erikokoisissa lämpölaitoksissa. Lisäksi ohjelmaan kuuluvat vierailut alan tuotantolaitoksissa ja tehtailla sekä pelletin valmistukseen.
Matkan aikana haetaan vinkkejä itäsuomalaisten bioenergiaosaajien ja laitevalmistajien laaja-alaisesta verkostoitumisesta. Lisäksi kanadalaiset haluavat viedä kotiin tietoa erilaisista lämpöyrittäjyyden liiketoimintamalleista.
MHG Systems Oy
MHG Systems on yksi maailman johtavista bioenergia-alan toiminnanohjausjärjestelmien tarjoajista. Yritys tuottaa partneriverkostonsa kanssa asiakaskeskeisiä tietojärjestelmä- ja karttapalvelukokonaisuuksia bio- ja metsäenergialiiketoiminnan kehittämiseen. MHG Systemsin palvelut tarjoavat asiakasyrityksille mahdollisuuden uudenlaisiin liiketoimintamalleihin ja kustannusten entistä tarkempaan seurantaan sekä biomassojen ja toimitusketjujen reaaliaikaiseen toiminnanohjaukseen. Yrityksen palvelut luovat merkittäviä kustannussäästöjä kaikille biolämmön ja biosähkön tuotantoketjun toimijoille. Suomessa päämajaansa pitävän MHG Systemsin toimittamia järjestelmiä on tällä hetkellä käytössä yli kymmenessä eri maassa, kolmella eri mantereella ja lokalisoituna kahdeksalle eri kielelle.
Lisätietoja: http://www.mhgsystems.com/
Lisätietoja
Lisätietoja tästä tiedotteesta on saatavana:
Mika Muinonen, Toimistopäällikkö
Etelä-Savon Energiatoimisto, Mikkelin Ammattikorkeakoulu
This e-mail address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it
puh. 0153 557 006
Puh: 010 400 6281
Email:
This e-mail address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it
Yhteystiedot
MHG Systems Oy
Mikpoli, Patteristonkatu 2
50100 Mikkeli
Puh: 010 400 6280
Fax: 010 400 6289
Email:
This e-mail address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it
Internet: http://www.mhgsystems.com
Last Updated (Wednesday, 13 May 2009 09:59)








