Veraventure sijoitti MHG Systemsiin

 

Veraventure Oy ja joukko bisnesenkeleitä ovat tehneet sijoituksen bioenergia-alan toiminnanohjausjärjestelmiä tuottavaan MHG Systems Oy:ön.

 

”MHG:n toiminnanohjausratkaisuilla saavutetaan kustannus- ja ympäristösäästöjä biomassaperäisten polttoaineiden vaikeasti hallittavissa toimitusketjuissa. Palvelut mahdollistavat avoimet ja läpinäkyvät pelletti-, biosähkö-, biolämpö- ja bioetanoli- ja biodieseltuotannon toimitusketjut, mm.  tarkan  alkuperä – ja CO2-seurannan, jotka ovat kehittymässä kansainvälisiksi vaatimuksiksi. Lisäksi yhtiön teknologiset ratkaisut ja liiketoimintamalli soveltuvat niin laajaan kansainväliseen palvelutarjontaan kuin kumppaniverkoston nopeaan laajentamiseen, mikä luo mielenkiintoisia mahdollisuuksia sijoittajan näkökulmasta”, kertoo manageri Matti Eskelinen Veraventure Oy:stä.


”Veraventuren ja muiden sijoittajien tekemä sijoitus nopeuttaa jo 13 kielellä tarjolla olevan bioenergia-alan toiminnanohjauskokonaisuuden kaupallistamisen valituilla, voimakkaimmin kasvavilla kohdemarkkinoilla. Uusien sijoittajien mukaantulo tuo meille rahan lisäksi uutta liiketoimintaosaamista, mitä erityisesti tarvitaan nopeaan kansainväliseen kasvuun”, toteaa MHG Systemsin toimitusjohtaja Seppo Huurinainen tyytyväisenä.

 

Lue koko lehdistötiedote tästä.   

Lisätietoja tästä tiedotteesta on saatavana:

Toimitusjohtaja Seppo Huurinainen, MHG Systems Oy, puh. 010 400 6280, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Manageri Matti Eskelinen, Veraventure Oy, puh. 020 460 3984,
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
 
MHG Bioenergy ERP
MHG Bioenergy ERP on energia-, sähkö-, lämpö-, pelletti-, metsäteollisuus- ja metsäpalveluyritysten käyttöön kehitetty Internet-selaimilla ja mobiililaitteilla käytettävä palvelu. Se on bioenergia-alan toiminnanohjausjärjestelmä- ja karttapalvelukokonaisuus, josta ammennetaan tietoa liiketoiminnan kehittämiseen. MHG Bioenergy ERP mahdollistaa uudet, erityisesti urakointipohjaiset ja osallistavat liiketoimintamallit. Palvelun ylivoimatekijöitä ovat läpinäkyvyys koko toimitusketjussa, bioenergiamassojen kosteuden hallinta ja energiamäärään - megawattitunteihin - perustuva raportointi, tilitykset ja laskutus.

MHG Systems Oy Ltd
MHG Systems Oy on yksi maailman johtavista bioenergia-alan toiminnanohjausjärjestelmien tarjoajista. Yritys tuottaa partneriverkostonsa kanssa erilaisiin biomassoihin perustuvan liiketoiminnan kehittämiseen sekä erilaisten kenttätöiden suorittamisen tehostamiseen erikoistuneita tietojärjestelmä- ja karttapalvelukokonaisuuksia.  MHG Systemsin ERP-palvelut yhdistävät uusimman Internet-, GIS-, mobiili-, RFID-,  satelliittipaikannus- ja CO2- monitorointiteknologian tarjoten asiakasyrityksille mahdollisuuden uudenlaisiin liiketoimintamalleihin ja reaaliaikaiseen toiminnanohjaukseen.  Yrityksen palvelut luovat merkittäviä kustannussäästöjä ja ympäristöetuja kaikille toimitus- ja tuotantoketjujen toimijoille.

MHG Systems on yhdessä asiakkaittensa ja partnereittensa kanssa luonut vuosien kehitystyön tuloksena  palvelukonseptin, jonka avulla parhaat käytännöt, moderni teknologia ja mobiiliratkaisut saadaan palvelemaan ja tehostamaan  asiakasyrityksen liiketoimintaa. MHG Systemsin palveluilla yritys voi todentaa yhteiskunta- ja ympäristövastuullisen toimintansa – toimitusten alkuperä ja hiilidioksidipäästöt ovat luotettavasti osoitettavissa sekä kustannukset ja tuotot saatavilla.
Lisätietoja: http://www.mhgsystems.com/

Yhteystiedot
MHG Systems Oy
Mikpoli, Patteristonkatu 2
50100 Mikkeli

Puh: 010 400 6280
Fax: 010 400 6289
Email: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Www: http://www.mhgsystems.com/


Veraventure Oy


Veraventure Oy on pääomasijoitusyhtiö, johon on keskitetty julkinen aikaisen vaiheen pääomasijoitustoiminta. Yhtiö hallinnoi Aloitusrahasto Vera Oy:n suoria sijoituksia aikaisen vaiheen innovatiivisiin yrityksiin. Veraventuren tehtävänä on myös kehittää alueellista pääomasijoitustoimintaa. Lisäksi yhtiö hallinnoi bisnesenkeliverkosto SijoittajaExtraa. Veraventure on Finnvera Oyj:n tytäryhtiö. Finnvera -konserni mahdollistaa rahoitusratkaisut yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainväliseen menestykseen.
Yhteystiedot
Www: http://www.veraventure.fi/

Viimeksi päivitetty (01.02.2010 11:52)